Siirtolapuutarhat tunnustuksen saajina

24.11.2022

Avoimet puutarhat -tapahtumaan osallistuneet siirtola- ja ryhmäpuutarhat saivat Vuoden Avoin puutarha 2022 -tunnustuksen. Tunnustuksen saajat valitsi Puutarhaliiton valintaraati.

Avoimet Puutarhat -tapahtuma houkutteli elokuun alussa 95 000 vierailua eri puolella Suomea sijaitseviin puutarhoihin. 

Vuoden teema, Puutarhat ilmastonmuutoksessa, oli yhtenä kriteerinä kunniamainintaa myönnettäessä. 

Siirtolapuutarhoja osallistui tapahtumaan 22 kappaletta ympäri Suomea ja vierailijat pääsivät tutustumaan monen näköisiin ja monimuotoisiin siirtolapuutarhoihin. Nämä puutarhat osana kaupunkiympäristöjä hidastavat ilmastonmuutosta runsaan kasvillisuuden avulla ja myös auttavat vähentämään sääilmiöiden haitallisia vaikutuksia. 







Runsautta ja monimuotoisuutta 

Siirtolapuutarhojen kasvillisuuden runsaus tukee luonnon biodiversiteettiä ja auttaa sopeutumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Vanha ja runsas kasvillisuus yhteyttää koko kasvukauden sitoen ilmakehän haitallista hiilidioksidia. Kerroksellinen kasvillisuus viilentää ja sitoo esimerkiksi sateiden aikana runsaasti vettä ehkäisten muun muassa rankkasateiden aiheuttamia ongelmia. Siirtolapuutarhat tarjoavat mesipistiäisille, monille muillekin hyönteisille ja linnuille suojaa, elintilaa ja ruokaa kaupunkiympäristöissä. 

Raadin perusteluissa korostettiin lisäksi siirtolapuutarhojen monipuolisuutta ja yhteishenkeä. Useissa puutarhoissa oli päivän aikana tapahtumia kuten opastettuja kierroksia, taimien myyntiä sekä tapahtumakahviloita. Siirtolapuutarhoissa yhdistyvät luontevasti myös hyötykasvien omatarveviljely ja koristekasvien näyttävyys ja runsaus. Siirtolapuutarhat ovat avoimia vierailukohteita kaikille ja toimivat virkistävinä keitaina myös muulloin kuin Avoimet Puutarhat -tapahtuman aikana. 

Tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry.  Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Svenska Trädgårdsförbundet rf, Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Ljudmila ja Nikolai Borisoffin puutarhasäätiöt sekä Kotipuutarha-lehti, Martat ja Kekkilä. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä eurooppalaisen Rendez vous aux Jardins -verkoston kanssa. 

Vuoden 2023 tapahtumapäivä on sunnuntai 9. heinäkuuta. Silloin teemana on Puutarhan sävelet. Ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa huhtikuussa 2023. Avoimet puutarhat -sivusto toimii ympärivuotisena matkailusivustona. 

Lisätietoja: 

www.avoimetpuutarhat.fi ja www.oppnatradgardar.fi  #avoimetpuutarhat2022 

Tapahtumavastaava Timo Taulavuori Puutarhaliitto ry, timo.taulavuori@puutarhaliitto.fi p. 040 745 3005 

Tapahtumakoordinaattori Jaana Ojanen, Puutarhaliitto ry, jaana.ojanen@puutarhaliitto.fi p. 050 518 5715 


Vuoden Avoin Puutarha 2022 -tunnustuksen saajat

Tapahtumaan 7. 8. osallistuneet ryhmä- ja siirtolapuutarhat

Suomen siirtolapuutarhaliiton jäsenet
Heinolan siirtolapuutarha Heinola
Kantolanniemen siirtolapuutarhayhdistys Hämeenlinna
Kumpulan siirtolapuutarha Helsinki
Marjaniemen siirtolapuutarha Helsinki
Oulunkylän siirtolapuutarha Helsinki
Ruskeasuon siirtolapuutarha Helsinki
Talin siirtolapuutarha Helsinki
Vallilan siirtolapuutarha Helsinki
Vanhanmyllyn siirtolapuutarhayhdistys Hyvinkää
Päivärannan siirtolapuutarhayhdistys Kuopio
Riihossalmen siirtolapuutarha Mänttä
Litukan siirtolapuutarha Tampere
Nekalan siirtolapuutarhayhdistys Tampere
Niihaman ryhmäpuutarha Tampere
Raholan siirtolapuutarha Tampere
Kupittaan siirtolapuutarha Turku
Ei jäseninä Suomen Siirtolapuutarhaliitossa
Illoisten siirtolapuutarha Turku
Puolarmaarin ryhmäpuutarha Espoo
Toivolansaaren palstapuutarha Ikaalinen
Sulkurannan siirtolapuutarha Jyväskylä
Luodon siirtolapuutarha Pori
Viherkummun siirtolapuutarha Vantaa