Mehiläiset Litukalla

Litukan uudella puolella on kaksi mehiläispesää. Niiden asukkaat ovat italialaisia tarhamehiläisiä ja yhdessä pesässä niitä on noin 20 000.

Pesät ovat Pirkka-Hämeen mehiläishoitaja ry:n. Niitä käydään tarkistamassa viikoittain ja tehdään hoitotoimenpiteitä muun muassa parveilun ehkäisemiseksi. Hunaja kerätään elokuussa ja lingotaan. Litukkalaista hunajaa on mahdollista ostaa jossain vaiheessa syksyllä.

Pirkka-Hämeen mehiläishoitajat ry:stä Sonja Sinisalo ja Riitta Salo kävivät keväällä Litukalla kertomassa mehiläisistä ja niiden hoidosta sekä vastailivat litukkalaisten mehiläiskysymyksiin. Heillä oli mukana myös läpinäkyvillä seinillä varustettu pesä ja mehiläisiä pääsikin tarkastelemaan aivan lähietäisyydeltä.


Mehiläispesän asukkaat

Pesässä on normaalisti vain yksi emo eli kuningatar ja se on kaikkien pesässä olevien mehiläisten äiti. Kuningattaren tehtävänä on ainoastaan munia jälkeläisiä. Se voi munia jopa 2000 munaa päivässä. 

Kuningatar käy muutaman päivän aikana häälennoilla pariutumassa useamman eri kuhnurin kanssa. Häälentojakso tapahtuu vain kerran, vaikka muninta jatkuu useamman vuoden. Kuningatar on yhdyskunnan pitkäikäisin. Se voi elää jopa viisi vuotta.

Kuhnuri on urospuolinen ja sen ainoa tehtävä on päästä pariutumaan kuningattaren kanssa. Kuhnureita on pesässä 200-300 kappaletta ja syksyn tullen ne häädetään pesästä pois.

Työläiset ovat naarasmehiläisiä ja ne tekevät mehiläisyhteiskunnassa lähes kaikki työt. Elämänsä ensimmäiset viikot työläinen työskentelee pesän sisällä aloittaen siivoojana ja edeten siitä toukkien ruokkijaksi, rakentajasi ja vartijamehiläiseksi. Työläisen uran huippu on lentomehiläisenä. Lentomehiläiset lähtevät pesästä keräämään mettä, siitepölyä ja vettä. Työläisen elinikä on kesällä noin kuusi viikkoa, talvella 6-9 kuukautta.

Työläiset kommunikoivat keskenään muun muassa tanssimalla. Tanssilla kerrotaan missä hyvät ruoka-apajat sijaitsevat. Työläiset myös päättävät pesässä useista asioista, myös kunigattaresta. Jos kuningatar on vahingoittunut tai enää esim. muni tarpeeksi, työmehiläiset voivat valita toukkien joukosta uuden kuningattaren ja hankkiutua eroon vanhasta. Kunigattariksi valituille toukille syötetään erityistä emomaitoa. Ensimmäisenä kuoriutunut kunigatar ottaa hengiltä muut kuningattaret.

Puutarhan antimia

Pörriäisystävällisessä puutarhassa kukkii kasveja aikaisesta keväästä aina syksyyn asti. 

Kevään sipulikasveista mehiläisten suosiossa ovat muun muassa sini- ja helmililjat. Marjapensaat, omenapuut, vadelmat, apila ja muun muassa malvat taas tarjoavat ravintoa myöhemmin kesällä. 

Osaa mehiläisille sopivista kasveista, kuten voikukkaa ja pelto-ohdaketta, pidetään rikkaruohoina. Ehkä tarkan kitkemisen sijaan voisikin ottaa vähän rennommin ja antaa vaikkapa voikukkien kukkia.

Kovin jalostetut ja kerrokselliset kukat eivät taas tuota juurikaan mettä tai siitepölyä ja siksi ne eivät ole pölyttäjille ravinnonlähteitä.

Talvehtiminen

Hunaja kerätään pesistä elokuussa ja samalla mehiläisille annetaan talviruuaksi sokerilientä. 

Mehiläiset eivät vaivu horrokseen, vaikka niiden elintoiminnnot hidastuvat. Ne kerääntyvät talvipalloksi, jonka keskellä on kuningatar Ne ovat koko talven liikkeellä ja värisyttävät siipiään pitääkseen pesän lämpimänä. Talvipallon keskellä lämpötila onkin lähes 30 astetta.